Eivät kaksoset Riku ja Jussi Huuska tienneet mitä tekivät, kun ehdottivat toukokuussa 2024 osallistumista kansainväliseen Polstjärnepriset-kilpailuun. Kilpailu on suunnattu pohjoismaalaisille nuorille, ja kustakin Skandinaavien maasta otetaan mukaan neljä kandidaattia.
Opettajana ajatukseni oli, että ainahan niitä kilpailunauhoja kannattaa tehdä, kehittävää ja motivoivaa toimintaa nuorisolle. Kun sitten elokuussa tuli vastaus, että molemmat pojat oli hyväksytty mukaan leirille ja kilpailuun olin paitsi hyvin iloinen, myös yllättynyt. Polstjärnepriset on kilpailu, mutta oikeastaan paljon enemmän. Kyseessä on ruotsalainen musiikkileiri, tai oikeastaan pohjoismaalainen. Osallistujat tulevat pohjoismaista Islantia myöten.
Leirin opettajisto koostuu alansa huipuista Pohjoismaista, mutta myös Yhdysvalloista ja Keski-Euroopasta on opettajia. Leirillä on myös pyrkimys jatkuvuuteen, joten samat opettajat jatkavat leiristä toiseen. Leirin periodeja saattaa olla kuusikin vuodessa. Meillä Suomessa on varmaan sata musiikkileiriä, Vänersborgin leiri Göteborgin vieressä on samansuuruinen resursseiltaan kuin Suomen leirit yhteensä. Syytä ollakin, sillä leiri on merkittävä opinahjo ruotsalaisille, tanskalaisille ja norjalaisille muusikoille. Muissa Pohjoismaissa ei ole yhtä hyvää musiikkioppilaitosjärjestelmää kuin Suomessa, siksi leiri on muualla pohjolassa erityisen tärkeä nuorille motivoituneille soittajille.
No mitenkäs Riku ja Jussi? Semifinaalipaikka ei vielä auennut, mutta paikka finaalissa kyllä. Finaalin säesti nimittäin Göteborgin filharmonikot, joihin pojat pääsivät soittamaan Dvorakin Uudesta maailmasta sinfonian. Melkoinen kokemus neljätoistavuotiaana. Olen kateellinen, sillä itse aloin 16-vuotiaana Tampere filharmoniassa.
Lisäksi pojat saivat upeita oppitunteja kurssilla, Vänersborgissa kamarimusiikkia ja soolotunteja. Erityisen sykähdyttäviä olivat Alf Kraggerudin soittotunnit. Tunneilla naurettiin, välillä ihmeteltiin ja ja ihastuttiin aivan vain omaan soittoon ja musiikin maailmaan. Ihastus opettajaa kohtaan oli molemminpuolista, sillä Alf toivoi olevansa jatkossakin poikien opinnoissa mukana.
Näin poikien opettajana en voisi kuvitella kiitoksen sanoja paremmalta mentorilta kuin Alf. Oli upeaa verkostoitua leireillä. Itse tutustuin moniin uusiin kollegoihin. Ehkä parasta oppia tällä iällä.
Opettajana toistan usein mantraa, että hyvä soitto on samanlaista Käpylässä, Lontoossa ja New Yorkissa. Eli soittajan sormen on oltava tarkassa paikassa ja jousen on otettava paras ääni. Se paras opettaja on joka paikassa omat korvat. Oikeastaan tämä oppi sai Vänersborgissä vahvistusta. Olen varma, että olemme poikien kanssa oikealla tiellä.
No se musiikki nyt vain on niin hauskaa ja kaunista siellä ja täällä.
Ahti Valtonen