Osallistuin viime kesäkuussa Raudaskylän mestarikurssille. Kävin sekä Antti Hotin että Katarina Nummi-Kuisman tunneilla. Opettajat olivat tietenkin todella hyviä ja kannustavia, ja opin paljon uutta sekä teknisesti että tulkinnallisesti.
Soittamisen lisäksi mestarikurssilla tärkeää oli myös ilmapiiri. Kurssille osallistui monia musiikista innostuneita nuoria eri puolilta Suomea, mikä oli inspiroivaa ja motivoivaa. Mestarikurssit ja musiikkileirit ovat hyvä tapa tutustua samanhenkisiin ihmisiin.
Rauskissa myös leiriolot ja ruoka olivat priimaa. Oli aina mukava käydä harjoittelun lomassa pullakahvilla tai illan päätteeksi paistamassa vohveleita. Päivän aikana tuli soitettua paljon, mutta vapaa-aikaakin jäi. Iltaisin ja tuntien välissä pelattiin tikkaa ja biljardia sekä käytiin kävelemässä leiriä ympäröivässä luonnossa.
Raudaskylän mestarikurssi oli todella kiva ja inspiroiva kokemus. Suosittelen mestarikursseille menemistä, sillä se ei ole vain hyödyllistä vaan myös hauskaa!
Kirjoittanut: Leevi Kilpiö, musiikkiopiston pianonsoiton opiskelija
Kuva: Raudaskylän leirin lähistöltä (Leevi Kilpiö).