Kirjoitus on osa Suomen mielenterveysseuran Vihreää valoa kuuntelemiselle! -kampanjaa. Maailman mielenterveyspäivää vietetään vuosittain 10.10.
Musiikkiopistossa oppilaat ja opettajat ovat taitavia tuottamaan talon täyteen kaikenlaista musiikkia ja ääntä. Mutta mitä tuotettu ääni tarvitsee? Kuulijan, tietysti!
Meillä musiikkiopistossa siis kuunnellaan. Paljon. Siksi on oikein luontevaa, että Käpylän musiikkiopisto osallistuu tänä vuonna maailman mielenterveyspäivään ja Suomen mielenterveysseuran järjestämään teemaviikkoon. Tämän vuoden teema on “Vihreää valoa kuuntelemiselle!”. Jokainen meistä ansaitsee tulla kuulluksi, myös harrastuksissa ja työpaikalla. Sitä Käpylän musiikkiopisto yhteisönä on, toisille harrastus, toisille työpaikka.
Vuoden 2019 kouluterveyskyselyn mukaan perusopetuksen 4.–5.-luokkalaisista lapsista 62 % ja 8.–9. -luokkalaisista sekä toisen asteen opiskelijoista 47 % kokivat, että heillä on hyvä keskusteluyhteys vanhempiensa kanssa. On siis paljon lapsia ja nuoria, jotka kaipaavat luotettavaa aikuista kuuntelemaan. Ja tietysti nekin lapset ja nuoret, joilla on hyvä keskusteluyhteys vanhempien kanssa, voivat tarvita useampia luotettavia aikuisia. Musiikkiharrastus voi parhaimmillaan tarjota lapsille ja nuorille yhden luotettavan ja turvallisen aikuisen lisää elämään usean vuoden ajaksi.
Opiskelen opintosihteerin työni lisäksi musiikkiterapeutiksi. Opettajat ovat usein kiinnostuneita opinnoistani ja tulevasta ammatistani. Näissä keskusteluissa on hyvin usein noussut esiin se, miten paljon opettajien arkeen kuuluu oppilaiden ilojen ja surujen kuuntelemista ja arjen tukipylväänä olemista.
Päätin tätä kirjoitusta silmällä pitäen kysyä opettajiltamme laajemmin, kuinka suuri rooli kuuntelijana toimimisella on heidän työssään. Opettajista 14 osallistui kyselyyn. Asteikolla 1–5, jossa 1 = ei koskaan ja 5 = erittäin usein, varsinaisen opetustyön lisäksi oppilaan kuuntelijana kokee toimivansa usein tai erittäin usein 78 %. Yksikään opettaja ei vastannut, ettei toimisi koskaan oppilaan kuuntelijana.
Lisäksi opettajat saivat vapaasti kuvailla kokemuksiaan. Näistä vastauksista kävi vahvasti ilmi, että kuulumisten vaihtaminen on tärkeä osa soittotuntia. Etenkin teini-ikäisten kohdalla arkisten kuulumisten lisäksi oppilaat kertovat myös vakavammista asioista. Joillekin opettajille nuoret saattavat kertoa sellaisiakin asioita, joista eivät ole puhuneet vanhempiensa kanssa. Ja joskus käy niinkin, ettei soittotunnilla soiteta mitään, vaan jutellaan oppilaan mieltä painavista asioista.
Vetäisin tästä rohkeasti johtopäätöksen, että meidän opet on hyviä ja luotettuja kuuntelijoita! Mutta entäs, kun opettajalla on asiaa – kuullaanko opettajaa? Kysyin myös tätä opettajilta. Asteikolla 1–5, jossa 1= ei lainkaan ja 5= erinomaisesti, opettajista 85 % kokee tulevansa kuulluksi työntekijänä ja työyhteisön jäsenenä Käpylän musiikkiopistossa joko hyvin tai erinomaisesti. Myös tätä kysymystä opettajat saivat kommentoida vapaasti, ja vastauksissa toistui tyytyväisyys kuulluksi tulemiseen sekä esimiehen, että työkavereiden taholta. Miten ilahduttavaa!
Musiikin erinomaisuus tunteiden ilmaisussa on tuttu juttu. Teemaviikon hengessä olen pyytänyt opettajia kokeilemaan musiikin hyödyntämistä erilaisten tunteiden kuuntelemisessa. Millaiselta kuulostaa sinun ilosi viululla? Tai pikkusisaren aiheuttama ärsytys klarinetilla? Vai onko sisälläsi jotain, mitä ei vaan voi pukea sanoiksi? Kokeile rohkeasti, muuttuuko se soittimen tai laulun avulla musiikilliseen muotoon! Tunteita ilmaistessa musiikin keinoin parasta on se, ettei siinä voi epäonnistua.
Kirjoittaja: Anna Jaara, opintosihteeri
