Helsingissä toimiva Käpylän musiikkiopisto on humaani ja asiantunteva yksityinen taideoppilaitos. Opettajamme omaavat rautaisen ammattitaidon ja he tukevat oppilaittensa musiikillista kasvua rakkaudella ja lämmöllä, ymmärryksellä ja tavoitteita asettaen. Käpylän musiikkiopisto on musiikillisen tekemisen ja kokemisen mahdollistaja noin 790 oppilaalle.
Käpylän musiikkiopisto julistaa haettavaksi määräaikaisen trumpetinsoiton sivutoimisen tuntiopettajan tehtävän ajanjaksolle 8.8.2024 – 30.5.2025. Opetusta on noin 10 h viikossa. On mahdollista, että tehtävä vakinaistetaan 1.8.2025 lähtien.
Etsimme 67-vuotiaaseen opistoomme monipuolista ja innostavaa opettajaa, jonka toimenkuvaan voi yksilöopetuksen lisäksi sisältyä myös ryhmäopetusta (esim. soitinvalmennus, kamarimusiikki ja puhallinorkesterin johtaminen). Edellytämme opettajalta vahvaa nykyisen opetussuunnitelman hengen mukaista pedagogista osaamista, työkokemusta alalta ja erinomaisia yhteistyö- ja vuorovaikutustaitoja.
Arvostamme innostusta ja osaamista opetuksen kehittämiseen ja yhteismusisoinnin ohjaamiseen, sekä halukkuutta osallistua aktiivisesti puhallinkollegiomme ja koko opettajakunnan yhteiseen toimintaan. Toivomme lisäksi aktiivista osallistumista trumpetin esittelyyn opiston omissa soitinesittelytapahtumissa ja mm. lähialueen kouluissa ja päiväkodeissa.
Kelpoisuusehto: Kelpoisuusehdot ovat asetuksen 986/1998 mukaiset. Palvelussuhteen ehdot ovat Yksityisen opetusalan työehtosopimuksen mukaiset. Valitun henkilön on ennen työsopimuksen allekirjoittamista esitettävä hyväksyttävä lääkärintodistus terveydentilastaan ja lain 504/2002 (laki lasten kanssa työskentelevän rikostaustan selvittämisestä) mukainen rekisteriote.
Lähetä vapaamuotoinen hakemus, ansioluettelo, kelpoisuuden osoittavat todistukset ja motivaatiokirje viimeistään 16.5.2024 osoitteisiin:
ja
Järjestämme haastattelut ja opetus- ja soittonäytteet 30.5.2024.
Tarvittaessa tunnit voidaan jakaa kahdelle henkilölle.