Yksi hiihtolomaviikon projekteistani oli järjestellä työtilana toimivaa pikkuhuonetta, jossa meidän kodin valtava cd-levykokoelma on valloittanut suuren ja leveän seinähyllykön. Viimeisimmän muuton jäljiltä cd:t ovat edelleen epämääräisessä ja lajittelemattomassa järjestyksessä. Musiikkia kun voi tänä päivänä kuunnella helposti suoratoistopalveluiden kautta, niin akuutti tarvekaan ei ole potkinut tähän massiiviseen lajitteluoperaatioon. Cd-levyt eivät ole enää se ensisijainen musiikinkuuntelun formaatti, mikä kulkee mukana repussa arjessa, retkillä ja matkoilla. Cd-levyt ja niiden kuunteluun tarvittavat laitteet taitavat olla jo hieman taakse jäänyttä aikaa – ei tokikaan niissä oleva musiikki, mutta itse formaatti.
No, mutta edessä oli hyllykön siirtoprojekti. Kaikki levyt piti nostaa huonekalun siirtämisen ajaksi pois ja siirron jälkeen takaisin hyllyilleen. Projekti oli levyjen lukumäärän huomioiden hyvin työläs, samalla se oli ihmeellinen sukellus omaan musiikilliseen päiväkirjaan. Yhtäkkiä huomasin, miten paljon muistoja tulvahti mieleen nähdessäni tuttuja levynkansia. Työn touhussa kantautui huudahduksia: “Oi, muistatko tämän…”, “..hei, täällä on tääkin, kato!” ja “…eikä, mä oon unohtanut tänkin ihan kokonaan!?!” tai “…miksei me olla kuunneltu tätä ikuisuuksiin?”, “…tämä pitää ehdottomasti ottaa seuraavalle autoreissulle mukaa!”. Selasin levyjä kuin elämäni valokuva-albumia eri vuosilta ja elämänvaiheista. Niin moni niistä toi tuulahduksen hetkestä, jolloin olin kyseistä levyä kuunnellut, selannut läpi kansilehtisten tietoja ja taidetta, navigoinut levyn raitojen välillä edestakaisin tai luupannut yhtä ja samaa suosikkisävelmää, ehkä sitä itse opetellen tai vain fiilistelläkseni, miten milloinkin!
Yksi käteen osunut levynkansi toi elävästi mieleeni erityisesti yhden talvisen matkan. Ympärillä levittäytyi lumiset maisemat, avarat pellot, synkät metsät, jossain kohtaa illan pimetessä maisemassa vilahteli talojen ikkunoista pilkahtelevia valoja. Muistan vielä osin senkin, mitä matkalla ajattelin. Muistan tunnelman ja keskustelut myös paluumatkalta, niin vahvasti hetki kutoutui sävelmään ja levyyn tai toisinpäin. Myös levynkansitaide on jäänyt vahvasti mieleeni. Toisena hetkenä levyä etsiessäni muistan kuvailleeni siitä nimenomaan kannen sävyjä ja maalausta, muistamatta levyn nimeä.
Tämä The Nature of Connections -albumi kantaa norjalaisen jazztrumpetisti Arve Henriksenin nimeä, mutta levyllä yhdistyy useampaa musiikin ilmentymää tai genreä hallitsevien, niin modernia taidemusiikkia, jazzia, vapaata improvisaatiota kuin kansanmusiikkia, edustavien upeiden pohjoismaalaisten muusikoiden luovuus ja ääni. Jousikvartetissa musisoivat norjalaiset viulistit Gjermund Larsen ja Nils Økland, selloa soittaa ruotsalainen Svante Henryson ja kontrabassoa norjalainen Mats Eilertsen. Joissakin sävelmissä mukana on myös norjalainen lyömäsoittaja Audun Kleive. Muusikoiden yhteistyönä toteutettu albumi on täynnä hartaita akustisia musiikillisia hetkiä ja maisemia, musiikillisen vuorovaikutuksen voimaa ja lumoa.
Kaikkien kuuntelukertojen kokemuksella oman mielenmaisemani väreihin istahti täydellisesti kansanmusiikillista tunnelmaa levylle luova Gjermund Larsenin sävellys, Hambopolskavalsen. Sävelmä on kuuntelukokemuksena kuin retki halki erilaisten maisemien omiin ajatuksiin vaipuneena, mieli lepää. Sävelteos antaa tilaa ja siivet ajatuksille, samalla se kutittelee ja houkuttelee kuuntelemaan soittimien vuoropuhelua ja ympärille levittyvää tilaa, missä mieli saa vaellella vapaana ammentaen energiaa musiikista.
Hambopolskavalsenin niin sanottu “juuri” on alussa kuultava kontrabasson huiluäänin soitettu kolmijakoinen riffi, jonka ympärille koko sävelmä kietoutuu muiden instrumenttien liittyessä sointisävyjen kirjoon ja rakentaen sävelmää yhteissovituksellisesti kuin sipuli kasvaa kerroksia. Melodiset teemat vaihtuvat kuin pelto vaihtuu metsäksi tai metsä suomaisemaksi junassa istuessa, kunnes taas jokin tuttu elementti palaa. Sävelmän sykähdyttävän tunnelman luo häikäisevä soittajien yhteinen hengitys, vapautunut tulkinta, musiikillinen tilananto ja akustisten soittimien rikkaat soinnit ja sävyt. Sävelmän nimessäkin esiintyvien kolmijakoisten kansanmusiikista tuttujen tanssilajien, hambon, polskan ja valssin, poljento tuudittaa unen rajamaille.
On niin eheyttävää saada kuulla musiikkia, mikä koskettaa, ottaa sydämestä vallan. Tämä on sellainen sävelmä minulle. Tämänkaltaiset sävelmät ovat niin tärkeitä – “sydänsävelmät”! On mahtavaa huomata viuluoppilaiden kanssa työskennellessä, kun toisinaan jokin sävelmä onkin yhtäkkiä aivan ylitse muiden, soittaja kuin syttyy ja sädehtii sävelmää soittaessaan. Kun joku kolahtaa, se kolahtaa, siinä on jotain selittämätöntä taikaa!
Gjermund Larsen on monelle suomalaiseen Frigg-nykykansanmusiikkiyhtyeeseen tutustuneelle tuttu nimi, hän on yhtyeen entinen jäsen. Oppilaiden kanssa olemmekin soittaneet viulutunneilla Frigg-yhtyeen innoittamana Gjermund Larsenin sävellyksiä. Myös improvisaatio, itse keksiminen ja säveltäminen kuuluvat osaksi opintoja. Kyseinen Hambopolskavalsen-sävelmä onkin ollut joskus esillä pidemmälle edenneiden oppilaideni kanssa sävellysprojektien äärellä. Se on mielestäni oivallinen esimerkki, kuinka pienestä ajatuksesta voi kasvattaa isompaa, pieni elementti voi riittää kantamaan koko sävelmän ajan, kun sitä kehittää ja luo ympärille kerroksellisuutta.
Blogitekstin kuvituskuva on nappaamani kännykkäotos eräältä keväiseltä matkalta Oslo-Bergen-junareitin varrelta. Sanotaan, että sävellyksissämme saattaa peilautua asuinseutumme ja ympäröivät maisemat. Voinkin hyvin kuvitella Gjermund Larsenin luoneen sävellystään näissä Norjan jylhissä maisemissa.
Kuuntelusuositukseni:
Hambopolskavalsen (säv. Gjermund Larsen) albumilta Arve Henriksen: The Nature Of Connections (julkaistu v. 2014 Oslossa, Norjassa Rune Grammofon -levymerkille)
Kirjoittanut Kirsi Vinkki
Viulunsoiton opettaja, KMO:n Kamulinja