Käpylän musiikkiopiston toiminta on pyörähtänyt taas lomien jälkeen käyntiin uudella tarmolla ja innolla. Luokat ja käytävät ovat täyttyneet iloisesta puheensorinasta, kesäkuulumisien vaihdosta, jälleennäkemisen riemusta, soittimien virityksestä, soitosta ja laulusta. Niin nyt opintonsa aloittavat kuin vanhatkin oppilaat ovat opettajiensa johdolla päässeet kesälaitumilta musiikin taikapiiriin.
Aloitettuani Käpylässä rehtorina kuukausi sitten, olen saanut seurata suurella ilolla upeiden opettajiemme ja koko muun henkilökunnan vilpitöntä intoa, antaumuksellista ja ammattitaitoista otetta ja oman osaamisensa likoon laittoa kaikkien oppilaiden ja koko opiston eteen. Minulle on piirtynyt vahva tunne siitä, että “Käpylän henki” elää ja olemme suurella joukolla yhdessä tekemässä parhaamme oppilaidemme ja toimintamme eteen. Lämpimät kiitokset kaikille sydämellisestä vastaanotosta!
Käpylän musiikkiopisto on perinteikäs ja samalla rohkeasti uudistuva musiikkiopisto.
Meille tärkeä arvo on “Yksilöllisesti yhdessä!”. Toiminnassamme on olennaista oppilaan ja työntekijöiden kehityksen, kasvun ja työn tukeminen, yksilöllisyyden
kunnioittaminen ja yhteisöllisyys. Jokainen oppilas ja työntekijä on yksilö, jonka toimintaa ja
kasvua musiikkiharrastus ja työ monipuolisuudellaan ja monimuotoisuudellaan tukee.
Näitä arvoja haluan itse omalla työlläni tukea ja kunnioittaa.
Huoltajien ja muiden tukijoukkojen merkitystä ei liikaa voi korostaa tässä meidän “lajissa”. Onnistuaksemme tarvitsemme teitä, kuten hyvin tiedättekin. Kiitän jo etukäteen (ja takakäteenkin) kaikesta siitä ajasta, kannustuksesta, panostuksesta ja tuesta, jota lapsenne ja nuorenne teiltä saavat ja ovat saaneet. Yhteistyössä on voimaa!
Musiikki on ihmeellinen asia. Se lohduttaa, ilahduttaa, ravitsee ja hoitaa –menee syvälle järjen tuolle puolen. Musiikin opiskelu tuo kuin tarjottimella mahdollisuuden opetella luottamaan omiin kykyihinsä, ilmaisemaan itseään, tekemään yhteistyötä, kuuntelemaan itseä ja toisia ja puhaltamaan yhteen hiileen, sinnikkyyden ja pitkäjänteisyyden kehittymisestä puhumattakaan.
Meidän kaikkien päivät ja elämä koostuvat monenlaisista asioista; tähtihetkistä ja niistä harmaammistakin. Tähtihetkien ei tarvitse olla suuren suuria ja maailmaa syleileviä hetkiä, vaan jotain sellaista, joka saa mielemme tuikkimaan ja luo uskoa huomiseen.
Toivottavasti musiikki saa tänäkin lukuvuonna tuoda arkeemme ja juhlaamme valonsäteitä, lempeyttä, inhimillisyyttä, uskoa, toivoa ja iloa – tähtihetkiä.
Sävelrikasta lukuvuotta kaikille!
Hanna Repo-Nikkanen
Käpylän musiikkiopiston rehtori