Kuluneella viikolla olemme taas palanneet lähiopetukseen alle 20-vuotiaiden oppilaiden osalta. Vaikka etäopetuksesta onkin tullut uusi normaali, ja se on sujunut jo rutiinilla, niin olen viime kuukausina toimistossa työskennellessäni kuullut monen opettajan huokaisevan: “Voisipa jo tavata oppilaita oikeasti!” Uskallan siis sanoa, että ainakin opettajat ovat olleet helpottuneita mahdollisuudesta kohdata oppilaita jälleen kasvokkain.
Vaikka musiikillisten taitojen välittäminen onnistuisikin etäopetuksen välityksellä hyvin ja laitteistot, ohjelmistot sekä yhteydet pelaisivat (kerrankin) täydellisesti, niin sosiaalinen vuorovaikutus on verkossa paljon vaikeampaa, hitaampaa ja kuormittavampaa kuin kasvokkain, varsinkin ryhmäopetuksessa. Videokokousohjelmat eivät todennäköisesti koskaan onnistu välittämään kaikkia kontaktiopetuksessa havaittavia, vuorovaikutuksessa merkityksellisiä tunnelmia, pieniä eleitä, ilmeitä ja äänen vivahteita. Onnistunut vuorovaikutus ja dialogi oppilaiden sekä opettajan välillä ei liity ainoastaan opettajan työssäjaksamiseen, vaan se pitää yllä myös oppilaan harrastusintoa sekä tukee hänen hyvinvointiaan.
Harrastukset ja mielekäs vapaa-ajan tekeminen on ylipäätään todettu tärkeiksi lasten ja nuorten hyvinvoinnille, minkä vuoksi pääkaupunkiseudun koronakoordinaatioryhmä päätti viime viikolla mahdollistaa lasten ja nuorten harrastustoimintaa rajoitetusti. Harrastukset vahvistavat osallisuuden tunnetta, kehittävät yhteistyötaitoja ja tuovat uusia sosiaalisia kontakteja lasten sekä nuorten elämään. Harrastamisen tärkeys on huomioitu myös valtiollisella tasolla, ja tänä keväänä eri kunnissa pilotoidaan harrastamisen Suomen mallia, jonka tarkoituksena on mahdollistaa jokaiselle lapselle ja nuorelle yhdenvertaisesti mieluisa ja maksuton harrastus koulupäivän yhteydessä.
Musiikkiharrastuksen lapsille ja nuorille tarjoamat vuorovaikutussuhteet eivät luonnollisesti rajoitu vain opettajaan, vaan myös harrastuksessa syntyvät kaverisuhteet ovat merkityksellisiä harrastusmotivaation ylläpysymisessä. Etäyhteyksien äärellä erityisesti ryhmätyöskentely on osoittautunut hankalaksi ja yhteismusisointi käytännössä mahdottomaksi. Samaten oppilaat eivät ole päässeet kohtaamaan toisiaan spontaanisti opiston käytävillä tai vaihtamaan keskenään kuulumisia ennen tuntien alkua. Uusien kaverisuhteiden luominen ja yhteistyötaitojen harjoittelu on siten väistämättä jäänyt vähäiseksi kuluneena lukuvuonna, mikä on harmi.
Näiden seikkojen valossa on tärkeää, että oppilaille ja opettajille on koittanut tämä, mahdollisesti lyhytkestoinen, ajanjakso koronatilanteen keskellä, jolloin kasvokkain kohtaaminen (turvallisesti, asianmukaisesti kasvomaskeilla varustautuneena ja turvaväleistä huolehtien) on mahdollista. Toivottavasti tulevina päivinä menestyksekästä vuorovaikutusta ja dialogia tapahtuu tiloissamme mahdollisimman paljon. Henkilökohtaisesti minusta on ihanaa taas kuulla käytäviltä ilahtuneita tervehdyksiä, naurua ja moninaisia musisoinnin ääniä usean kuukauden hiljaisuuden jälkeen.
Kirsi Kähkönen
Kamulinjan opintosihteeri