Kalenteri

Kalenteri

2019 (61)

2018 (123)

2017 (119)

2016 (118)

2015 (125)

2014 (123)

2013 (119)

2012 (114)

Ellei muuta mainita, peruslinjan konsertit järjestetään Koskelan kirkossa ja kamulinjan konsertit Karjalatalolla (Käpylänkuja 1) Kamusalissa (pohjakerros).

peruslinja
kamulinja

Luetteloi konsertit

(129) iltasoitto
(273) kamulinja
(646) peruslinja
(76) piano
(148) suzuki



RSS

Tapahtumat 2016

KE 05.10.16 19.00

Inkan iltasoitto

Tunnisteet: iltasoitto, peruslinja
PE 07.10.16 17.30

Tutustuminen flamencolaulun maailmaan
Karjalatalo, Kamusali

Pe 7.10. klo 17.30-19 ja la 8.10. klo 13-14.30 Tiiviskurssin aikana tutustutaan espanjalaisen flamencomusiikin maailmaan sekä laulamisen, että monipuolisen flamencorytmiikan ja taputusten, eli palmasten kautta, sekä opitaan perinteisiä flamencolaulusäkeistöjä eli letroja. Workshopiin osallistuminen ei edellytä aiempaa kokemusta laulusta, flamencosta eikä Espanjan kielestä. Pääasiana kurssilla onkin sukeltaa rohkeasti upean taiteenlajin pariin iloisella asenteella ja hyvässä seurassa. Opettajana toimii oululaislähtöinen, kenties maailman pohjoisin flamencolaulaja Anna Murtola. Anna aloitti flamencolauluopintonsa 2000-luvun alussa ja on opiskellut lajia Espanjassa alan huippuammattilaisten johdolla. Annalla on pitkä kokemus flamencolaulun opettamisesta ja sen opetusmetodien kehittämisestä nimenomaan suomalaisille harrastajille. ¡Bienvenidos!
Paikka: Karjalatalo, Kamusali
Tunnisteet: kamulinja
SU 09.10.16 12.00

Dortmundin orkesteri vieraisilla

Tunnisteet: peruslinja
TI 11.10.16 19.00

Suzukikonsertti

Tunnisteet: peruslinja, suzuki
TO 13.10.16 19.00

Huilistien luokkamatinea

Tunnisteet: peruslinja
MA 17.10.16 00.00

Syyslomaviikko

LA 22.10.16 10.00

Ukulelekurssit
Karjalatalo, Kamusali

Ukulelekursseja aikuisille ja nuorille op. Markus Rantanen La 22.10. klo 10-13.30 Ukulelen alkeet Tällä alkeiskurssilla tutustuaan ryhmässä ukulelen soiton perusteisiin, sen viritykseen ja soittotekniikkaan. Kurssilla opetellaan muutamia helppoja sointuotteita, joilla säestetään lauluja. Mitään etukäteistaitoja ei tarvita. Kurssin ajaksi on mahdollist lainata kamulinja ukuleleja paikan päällä. Mainitse ilmoittautuessasi jos tarvitset soittimen lainaan. La 22.10. klo 14-17.30 Melodiasoiton ja nuottiluvun perusteet ukulelella Kurssilla tutustutaan melodiasoittoon sekä tabulatuurien että nuottien kautta. Kurssilla soitetaan yksinkertaisia ja monelle tuttuja melodioita. Nuottien lukeminen on monesti soittajalle hyvin tärkeä taito. Maailma pursuaa hyviä nuottikirjoja ja ukulelen soittajien on hyvä välillä luopua komppaamisesta ja löytää oma sisäinen solistinsa. Kurssin tavoitteena on käydä läpi nuotit ja tavallisimmat aika-arvot. Tabulatuurikirjoitus on kielisoittimille kehitetty nuotinnusjärjestelmä, joka on itse asiassa vanhempi kuin nykyinen nuottikirjoitussysteemi. Tabulatuuri on valitettavasti aina soittimeen sidottu, joten nuotinluku on joka tapauksessa tärkeä taito. Su 23.10. klo 10-13.30 Ukulelen alkeisjatko Ukulelen alkeisjatkokurssilla keskitytään sointusoittoon, kerrataan sekä tuttuja sointuja että opetellaan uusia. Kurssilla opetellaan erilaisia oikean käden säestyskuvioita. Kurssi sopii kaikille, joilla on ukulelen alkeet hallussa, esimerkiksi soinnut ja sointuvaihdokset C, F, G ja am ovat tuttuja. Samoin kokemus kitaralla komppauksesta riittää hyvin taustaksi osallistumiseen kurssille. Su 23.10. klo 14-17.30 Juicea ukulelella Juice Leskisen kuolemasta tulee tänä vuonna kuluneeksi 10 vuotta. Tämän kunniaksi järjestämme ukulelekurssin, jolla soitamme vain ja ainoastaan armoitetun laulunikkarin kappaleita. Kurssi on tarkoitettu ukulelea jo hieman soittaneille, joilla ovat perussoinnut hallussa. Kaikki kurssit maksavat 55€ (4 x 45 min). Summa maksetaan tilisiirtona viimeistään kaksi päivää ennen kurssin alkua. Tilitiedot toimitetaan sähköpostitse viikkoa ennen kurssin alkua. Opetuspaikka: Karjalatalon Kamusali (pohjakerros, Käpylänkuja 1, Helsinki). Sitovat ilmoittautumiset kamu@kmo.fi Kurssi toteutuu jos ilmoittautuneita on vähintään 5. Toteutuminen varmistuu viimeistään viikkoa ennen kurssia.
Paikka: Karjalatalo, Kamusali
Tunnisteet: kamulinja
TO 27.10.16 19.00

Hellin iltasoitto

Tunnisteet: iltasoitto, peruslinja
PE 28.10.16 17.00

Mestarirumpalin djembekurssit
Karjalatalo, Kamusali

op. Zoumana Dembele (Burkina Faso) & Aakusti Oksanen (Käpylä) Viikonloppukurssi aloittelijoille, harrastajille ja pitkään soittaneille. Pe 28.10. Alkeet klo 17-18.30 Keskitaso klo 18.45-20.15 La 29.10 Alkeet klo 13-14.30 Keskitaso klo 14.45-16.15 Su 30.10. Mestarikurssi klo 14-17.30 Djemben soitto on parhaillaan runoutta. Tästä kansainvälisen tason mestarirumpali Zoumana Dembele on uskomaton esimerkki. Säestäjänä tunneilla on myös afrikkalaisen musiikin tutkija, muusikko Aakusti Oksanen. Tule mukaan viihtymään ja ammentamaan suoraan elävän perinteen lähteestä! Aloittelijoiden kurssilla soitetaan perusrytmejä ja hiotaan soittotekniikkaa mukavassa ilmapiirissä. Keskitason kurssilla avautuu laajempi näkymä musiikkiperinteeseen ja mahtavat rytmikokonaisuudet otetaan haltuun. Mestarikurssi antaa eväitä vielä opiskelua edelleen pidemmälle ja avaimia perinteen rytmiperheiden lopulliseen aukaisuun. Kurssi järjestetään yhteistyössä Djembepajan kanssa. Opetuspaikka: Karjalatalon Kamusali (pohjakerros, Käpylänkuja 1, Helsinki). Sitovat ilmoittautumiset kamu@kmo.fi Maksu 58€ (4 x 45 min) maksetaan tilisiirtona viimeistään kaksi päivää ennen kurssin alkua. Tilitiedot toimitetaan sähköpostitse viikkoa ennen kurssin alkua. Kurssi toteutuu jos ilmoittautuneita on viikkkoa ennen kurssia vähintään 7.
Paikka: Karjalatalo, Kamusali
Tunnisteet: kamulinja
KE 02.11.16 19.00

Topin iltasoitto

Tunnisteet: iltasoitto, peruslinja
TO 03.11.16 19.00

Pianistien ja haitaristien konsertti

Tunnisteet: peruslinja
TI 08.11.16 19.00

Suzukiviulistien konsertti

Tunnisteet: peruslinja, suzuki
TO 10.11.16 19.00

Puhallinmatinea

Tunnisteet: peruslinja
MA 14.11.16 18.15

Karusellikonsertti

Karuselliopetuksen ohjelmaan liittyy konsertti, jossa kuullaan nuoria soittajia karusellin soittimin. Tänä lukuvuonna karusellin opetusohjelmassa esitellään puhallinsoittimia ja kontrabassoa. Tervetuloa!
Tunnisteet: peruslinja
TO 17.11.16 19.00

Einon iltasoitto

Tunnisteet: iltasoitto, peruslinja
LA 19.11.16 10.00

Bulgarialaisen laulun korukurssi
Karjalatalo, Kamusali

la 19.11 klo 10–14 su 20.11 klo 10–14.45 Op. Emmi Kujanpää Marraskuun bulgarialaisen laulun kurssilla tutustutaan erilaisiin bulgarialaisen kansanlaulun koristelu- eli ornamentointitapoihin. Kurssi järjestetään kysynnän perusteella ja on suunnattu jo kokemusta omaaville laulajille ja laulun harrastajille tyylilajista riippumatta. Bulgariassa on seitsemän kansanmusiikin perinnealuetta, jotka eroavat toisistaan muun muassa laulun koristelujen osalta. Erilaisia koristelutapoja opetellaan harjoitusten ja harjoituksiin liittyvien laulujen avulla. Tutuksi tulevat mm. puolisävelaskelvibrato, tresene (muistuttaa vienankarjalaista joikua), kurkkuvibrato ja rodopivuoriston alueen korut (ks. YouTube: Malka moma/Little Girl). Laulut ovat yksi- ja kaksiäänisiä perinnesävelmiä sekä moniäänisiä sovituksia. Tervetuloa tutustumaan korujen kiehtovaan ja ilmaisua rikastuttavaan maailmaan! Emmi Kujanpää on bulgarialaiseen lauluun perehtynyt kansanmuusikko (MuM), joka on opiskellut laulua Plovdivin musiikkiakatemiassa ja työskennellyt aktiivisesti bulgarialaismuusikoiden kanssa. Kujanpää on perustanut yhtyeet Finno-Balkan Voices ja Celenka ja opettaa tällä hetkellä bulgarialaista laulua Taideyliopistossa sekä Kukuvitsa-lauluyhtyeelle.www.emmikujanpaa.blogspot.fi (yht. 9 tuntia, sis. lounastauon) Karjalatalo, Käpylänkuja 1, pohjakerros (kamusali) Hinta: 55€ (8 x 45min) Minimiosallistujamäärä: 10 Lisätietoja: emmi.kujanpaa@gmail.com Tiedustelut ja ilmoittautumiset: kamu@kmo.fi
Paikka: Karjalatalo, Kamusali
Tunnisteet: kamulinja
SU 20.11.16 12.00

Jamisunnuntai
Karjalatalo, Kamusali

Paikka: Karjalatalo, Kamusali
Tunnisteet: kamulinja
SU 20.11.16 16.00

Lapsen oikeuksien päivän konsertti barokkimusiikin merkeissä

Konsertissa kuullaan orkesterin, laulajien, solistien ja pienempien kokoonpanojen esittämänä monipuolisesti vanhaa musiikkia. Lapsen päivän konsertin tukija Pohjois-Helsingin Rotaryt myy tapahtumaan myös ennalta lippuja (15€) opiston stipendirahaston kartuttamiseksi!
Tunnisteet: peruslinja
TI 22.11.16 19.00

Suzukikonsertti

Tunnisteet: peruslinja, suzuki